Search
  • Virginia Ensemble

Katsojakokemuksia Pajatso - Kolmen pennin kesähupailu

Teatteri on vuorovaikutuksen laji. Yleisö on kontaktissa esiintyjien kanssa samalla tavalla kuin esiintyjä aktiivisesti tuntee yleisön läsnäolon. Legendaarisen maineen saanut neljäs seinä halkomassa yleisöä ja esiintyjiä on modernissa teatterissa murrettu. Pitkän aikaa esitystapahtumaa, esimerkiksi teatterissa esitystä, miellettiin taideobjektina, jota tarkastellaan ulkopuolisena, siitä irrallisena. Sittemmin esitykset ja performanssit ovat nähty yhä enemmän dynaamisina organismeina kuin puhtaasti tarkasteltavina objekteina. Yleisön rooli on siis korostunut, eikä sitä nähdä pelkästään passiivisena tarkastelijana vaan aktiivisena osallistujana vastavuoroisessa esitystapahtumassa.


Lyhyen johdannon jälkeen on perustelua tarkastella muutamia katsojakokemuksia, joita Pajatso - Kolmen pennin kesähupailu on saanut.



Uudistuvasta teatterista, Tarmo Virtanen 10.07.2021


"Kolmen pennin pajatsohuvittelu - kuuden kokeneen taiteilijan, kypsän näyttelijän antautuminen toisilleen kaikki, hampaankolojaan, korvantaustojaan, miellehoureitaan, pitkään hautomiaan, siinä toisilleen vapaaehtoisesti, puoliväkisin jopa toiset väkisin tyhjentäen - oli vapauttavan realistisen tuntuista. Puhdistuminen desinfioi myös katsojan äärimmäisellä kuuden persoonan omakohtaisella huumorilla, rajulla fyysisellä nuoruuden vauhdilla.


Teatteri on suurenmoista ihmisten luonnonmukaista siipien puhdistuttamista, niin kuin tekee närhi lentäessään muurahaispesään, antautuessaan täydellisesti, antaen muurahaisten syödä täit ja muut tarpeettomat loiset ja säryt itsestään. Ja sitten lähteä taas vapautuneena, puhdistuneena elämän lentoon. Meillä ihmisillä on vaikkapa elinikäisen murjotuksen lopettamisyritys, joka niin usein on meille vaikeaa. Mehän oman luonteemme lain mukaan juoksemme kauas metsään, kun meidän pitäisi luonnonlain mukaan olla läsnä ja puhua.


"Otin Kolmen pennin hupailun sillä tavalla aidosti todesti, koin itseni ja koko mieleni miellyttävän tyhjäksi, myydyksi, vapaaksi mieheksi, kerrankin ihanasti sanattomaksi."

Teatteri on suurenmoista ihmisten luonnonmukaista siipien puhdistuttamista, niin kuin tekee närhi lentäessään muurahaispesään, antautuessaan täydellisesti, antaen muurahaisten syödä täit ja muut tarpeettomat loiset ja säryt itsestään. Ja sitten lähteä taas vapautuneena, puhdistuneena elämän lentoon. Meillä ihmisillä on vaikkapa elinikäisen murjotuksen lopettamisyritys, joka niin usein on meille vaikeaa. Mehän oman luonteemme lain mukaan juoksemme kauas metsään, kun meidän pitäisi luonnonlain mukaan olla läsnä ja puhua."



Lue koko kirjoitus



Katsojapalautteita


"Pajatso-kolmen pennin kesähipailu oli viihdyttävä ja nauruhermoja kutkuttava kesälomaelämys. Huumorin lisäksi esityksessä oli paljon ajatuksia herättävää syvällisyyttä. Ihana päästä pitkästä aikaa teatteriin. Kiitos koko ryhmälle ❤️"


"Se *****spoiler***** on niin hienosti ajateltu ja toteutettu kaikin puolin."


"Perkele!"




Kuvat: Mari Kaakkola


13 views0 comments

Recent Posts

See All